Menu Content/Inhalt

Selaa


 

 

RULLAA ALASPÄIN, JOTTA PÄÄSET NÄKEMÄÄN TUOTTEET :)
NYT KAIKKI LUOMUKANKAAT -30% NORMAALIHINNOISTA!

Sertifioitua luonnonmukaista puuvillaa 

Kaikki valikoiman kankaat ovat sertifioitua luomutuotantoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kankaiden tuotanto on valvottua puuvillan (tai muiden kuitukasvien) viljelystä aina kankaan viimeistelyyn ja jakeluketjuun saakka. Kankaiden missään tuotantovaiheessa ei saa käyttää myrkyllisiä aineita esim. viljelyssä myrkyllisiä torjunta-aineita tai kankaan muokkauksessa ja viimeistelyssä raskasmetalleja tai formaldehydiä. Lisäksi tehtaan on huolehdittava jätevesistään ja jätteistään. Tehtaissa onkin yleensä suljettu vedenkierto, eli käytännössä oma vedenpuhdistamo. 

Tiukkojen ympäristökriteerien lisäksi useimmat luomusertifikaatit asettavat myös sosiaalisia kriteerejä tuotantoketjulle. Kaikkien tuotantoketjun työntekijöiden tulee olla 16v. täyttäneitä, heidän tulee saada vähintään minimipalkkaa ja työnantajan tulee järjestää työterveyshuolto. 

Vuosina 2000-2001 maailman puuvillantuotannosta 0,3% oli luonnonmukaista. Samaan aikaan 25% viljelyssä käytetyistä torjunta-aineista käytettiin ”tavallisessa” puuvillan tuotannossa, vaikka puuvillan viljelyala maailman peltoalasta on vain 3%. ”Tavallisen” puuvillakilon tuotantoon käytetään noin 300g synteettisiä, myrkyllisiä kemikaaleja. Valitsemalla luomupuuvillaa tavallisen sijaan, sanot ei myrkyllisten aineiden valmistukselle, kuljetuksille ja ympäristöön ruiskuttamiselle. 

-------------------------
NYT KAIKKI LUOMUKANKAAT -30% NORMAALIHINNOISTA!
(Heinäkuun alv-muutos aiheuttaa joidenkin centtien heiton alehintoihin. Tuotteiden myyntihinta on kuitenkin se, mitä verkkokauppa ilmoittaa hinnaksi, eli kunki tuotteen kohdalla ilmoitettu hinta).


Kankaiden hinnat on ilmoitettu metrihintoina.
Huomioithan tilatessasi, että myymme kankaat 5cm tarkkuudella.
Ostoskori hyväksyy kaksi desimaalia. 
Käytä pistettä (ei pilkkua) desimaalin erottamiseen.


Järjestys:

Näytepalat

Näytepalat kaikista Maaemon kankaista ja neuloksista. Lue tarkempi   Tuotekuvaus...

€4.03 (sis. 23 % alv)

Gabardiini -30%

(Norm. 14.15€/m) Mariininsininen gabardiini, sopiva paksuus esim. lakanoiksi. Lue tarkempi  Tuotekuvaus...

€9.99 (sis. 23 % alv)

Puuvillasatiini Vihreä meri ***Nyt -50%***

(Norm 12.05€) Kevyt puuvillasatiini kesäpukeutumiseen. Lue tarkempi  Tuotekuvaus...

€6.07 (sis. 23 % alv)

Puuvillasatiini Lilakukka ***Nyt -50%***

(Norm. 12.05€) Kevyt puuvillasatiini kesäpukeutumiseen. Lue tarkempi  Tuotekuvaus...

€6.07 (sis. 23 % alv)